Töihin Maxille

Henkilöstömme on voimavaramme.
Olemme arvostettu työnantaja, joka asettaa henkilökunnan työssä jaksamisen, onnistumisen ja viihtyvyyden etusijalle. Ymmärrämme, että juuri kentällä toimivat siivojamme ja heitä tukevat aluejohtajamme lunastavat asiakkaillemme annetun lupauksen.

Oikeat ihmiset, oikeissa paikoissa

Maxissa viihdytään ja työntekijöiden matala vaihtuvuus on siitä hyvä esimerkki. Mietimme tarkasti toimeksiannon tai kohteen soveltuvuutta työntekijän tapaan tehdä töitä, viihtyvyyttä, saavutettavuutta ja muita vaatimuksia.

"Työntekijöidemme onnellisuuteen emme voi aina vaikuttaa, mutta voimme tuoda sen astetta lähemmäksi" - Antti Halonen, liiketoimintajohtaja ja omistaja.

MAX koulutus

Koulutamme siivoojamme eri tehtävänkuviin yhteistyössä kumppaneidemme kanssa ja varmistamme, että työntekijöillämme on kaikki valmiudet ja tieto suoriutua annetuista tehtävistä.

Etsitkö töitä?
Ota yhteyttä alueellasi toimivaan edustajaamme.

Ammattitaitoiset siivoojamme ovat yrityksemme perusta ja sen tärkein voimavara. Yrityksemme kasvun myötä olemme jatkuvasti rekrytoimassa uutta motivoitunutta kenttähenkilökuntaa.

Harri Rinne

Aluejohtaja
Pääkaupunkiseutu, Lappeenranta, Lahti, Valkeakoski, Hanko, Pori
040 047 6969
Lähetä viesti

Pete Rautanen

Aluejohtaja
Pääkaupunkiseutu, Turku, Raisio
040 192 9920
Lähetä viesti

Jaana Nieminen

Aluejohtaja
Pirkanmaa ja Vaasa
040 733 3362
Lähetä viesti

Jukka Koskensilta

Aluejohtaja
Jyväskylä, Seinäjoki, Kuopio, Joensuu, Kajaani, Oulu
045 617 6500
Lähetä viesti